Ampumaväliaika

Ryhmäpaine laukaisi liipasinherkkyyden.

   aikaisen allergiakohtauksen.


Näkökenttä hämärtyi jo
                                           ennen kuin mitään kuului.

Me muut pojat sitten puhelinkopissa kyyriskeltiin,
                                                       kyykisteltiin ja ihmeteltiin.
silmäiltiin toisiamme kyräiltiin ja nenää nyrpisteltiin
                                          suoralti syylliseltiin


Rynnättiin ulos 
rysän päällä
ryhmänä
ja se paine jäi sinne koppiin


Juostiin jokainen jaloillaan
pitkiä koikkelehtijoita katujen kaiteitten ylitse.


Vittuun kaupungista,
niinku Toivane huus.
Vittuu kaupungista.


Seppäne asu vielä pelloilla.
Se ties ne seudut ja sen johdolla sitten juostiin
                                               oli koikkelehtijaa
                                              kukkoilijaa.


Kompasteltiin
ja kaatuiltiin juurakoihin
ketään ei jääty odotteleen
ei ketään.


Niin kauas itsemme potkittiin
että oli Seppäsenki pakko hengähtää
pitkänmatkanmaastosuunnistajamikä lie Seppäne hidasti
ja me muut lyhistyttii vuoron perään sammaleelle
oksensin
ja niin oksens loputki
muut paitsi Seppäne.


Toivane panikoi
ja se huus.
Vittu meidät oli nähty.


Oli oli.
Tiedettiinhän se.
Ihan julkisilla.
Ei siellä piiloon menty.


Toivane repi kauluksista.
Potki maata ja iski nyrkkiä runkoon.
Valkoiseen tuoheen jäi punaiset läikät.
Ja Toivane hautasi vasurinsa paidanhelmoihin.


Muut istuttiin hiljaa.
Seppäne nilkkojaan pyöritellen
kun se niistä vammoista aina niin tosissaan.

Siinä istuttiin hiljaa
ryhmänä
mutta kasaan luhistuneena
kun ei ollut painetta
pitämässä koossa.

Itseään ei käy kieltäminen

panoraama

 panodraama

      

vai pelkkä pano

sorrun maisemakuvaukseen kuten

niin monet minunkaltaiseni

aiemmin

näitä vuoristoja ovat ikuistaneet niin

monet minua ennen ja

silti miellän omat otokseni

upeiksi                                       ainutlaatuisiksi, vaikka

samanlaisia kuvia ovat

mainostoimistojen lehtiset täyteen

ahdettu

Pieninä annoksina nautittuina

valheeni sulautuvat

monimutkaisessa ruuansulatusjärjestelmässäsi

yksinkertaiseksi totuudeksi.

Aina siihen asti, kun ohjauskammet ruostuvat

Kuka väärin ymmärtää värejä,

                                     antaa ajansuhteiden takoa toisiaan?

Ilkivalta ilmenee yhä selkeämmin

                             kaduilla,

                                          joita välinpitämättömät kädet ovat kalunneet.

on aika koota jälleen.

Tapahtui kerran

kaduilta, joilta ei saattanut nähdä kattotasanteelle saakka.

Kun mihinkään ei mahdu käpertymään

            No, onhan noita lupauksia tullut kirjoiteltua
                              Piirretty on katukivetyksiin väreillä, joita vastaan sade vieläkin taistelee.




               Turhaan palavat kynttilät hautakivien juurilla
                           eivät kuolleet kaipaa romantiikkaa.





                  Eivät sanat pysy koossa ja
kansiot putoavat hyllyiltä kun
                                                         joku potkaisee seinää naapurihuoneessa

Kun huutaa yöhön, aamu vastaa - 1.

Ei meri minulle mitään kuiski.

Stereotypioiden irvikuvaksi en antaudu, kliseiden ikeen alle murskattavaksi.

Vain ääntä meri pitää,

sanotaan nyt vaikka että voihkii.

Tulikärpästen valloittama ranta,

                                           rantaviiva ja

pimeä alue meren selällä koska sinne ei valo yllä

sillä

valo kurottaa ylöspäin.

Verhoaa taivaan.

Kulottaa horisontin takaa.

älä huoli

kyllä aidon maailmanlopun palon lopulta tunnistaa.

Tunnistaa varmasti

Tähdet eivät ole paikallaan ja kuu makaa väärinpäin.

Kerrankin olisi mahdollista laskea nuo hohtavat pisteet

                                                                                       ilman pelkoa, että

                  sekoaa

                                     l

                                       a

                                      s

                                         k

                                    u

                                          i

                                          s

                                      s

                                             a

Perverssikysymys

Leikkaussali 3

Uusiokäytetty kohde

                                   kun kierrätyksen kanavat patoutuvat

huone kaikuu

                       ja hetki toistaa itseään

Joku pyysi ystävällisesti vetämään housut takaisin ylös.

minä pyysin vyötä

se lähti

muttei ketään kuulunut

Voisit satuttaa itseäsi.

minä en ole sen arvoinen

Joku tarttuu housujen vyötäisistä ja nostaa sulavalla liikkeellä.

Niin pehmeää.

Kosketuspintaa on vähän ja altistuminen vaaratonta.

Reaktiota ei tapahtunut paikassa, johon harva paljas käsi on ennen kurottanut.

Enää ei tarvitse kurottaa.

minä en kurota

Leikkaussali 1

kuka tahansa kykenee

viiltämään

ja leikkaamaan irti

        itsensä todellisuudesta

                  kuka tahansa

                saa leiman papereihinsa

ja viettää kierrätettyjä hetkiä muiden sormeiltavana

ankkuroituu tyhjään nautintoon

pelastaen ympäröivän ymmärryksen

jääden itse viimeisen junan kyydistä

ja hetki toistaa itseään

minä ankkuroidun sinuun

mutta metalli ei soinnu

Toimisto 

yksinäinen kahvikuppi pöydän kulmalla

kukaan ei muista

käyneensä täällä

Takaisin kaduille

Meidät on riisuttu

älä sano niin

hyvä on

Me olemme riisuneet elämän yltämme

ja rappio suoristaa jäseniään

Tämän päivän lapset

Tämän päivän lapset eivät pidä mekkalaa
sillä heidät vaiennetaan jo ennen synnytysprosessin alkua

He paiskovat astioita turhautuneisuuttaan

sillä heidän kirjoitustaan ei sinäkään aamuna

julkaistu lehdessä

osaavat valittaa

mutteivät kyseenalaistaa

Tämän päivän lapset ja heidän pölyttyneet hartiansa

vaikka luulevatkin itse olevansa liikkeessä

Tämän päivän lapsissa on se vikana

kun he eivät omaa tarpeeksi lapsenmielisyyttä

väsäävät turhia puheita

ja laahaavia

tekoviisaita kirjoituksia

Hiekkalaatikoilla ei näy

             enää

                         ketään

Vaitiolo

en etsi mitään, sillä löytäminen ei ole sen arvoista

                                  panos
                                      korttirinkiin
        vai
               lippaaseen


              korotus
        vai
                                  laukaus

Kädet lasia keväisin

Kevät on kaikessa

lasiset kädet,

jotka           muovaavat

savesta

itselleen pakoreittejä

Kevät on kaikessa

kukaan ei ole paikalla.

                                      ruusutarhan

                            läpi

                                          häilyvä savu

Lasiset kädet

jotka muovaavat savesta itselleen vaihtoehtoja.

lasiset kädet

joiden

ainoa          päämäärä

on pidättäytyä savessa

lasiset kädet

joiden liikerata

on harmittavan yksinkertainen

Savi sanoo sanansa

                               tyhjänpäiväistä

puhetta

lasiset kädet

jotka häpeävät hohtaa kirkkaina

Loppuunmyyty

mies tietää mahansa arvon

Lapaluiden välissä.

Jätä hartiat rauhaan.

Siinä.

Syvällä lihaksessa.

Yllätkö?

Ei aivan.

Kipua.

Siellä se on.

Kaiva.

Kaiva.

Kaiva saatana!

                                    ei tästä mitään

Seuraa selkää.

Rankaa.

Kaareutuvaa kalliota.

Käärme valmiina hyökkäämään.

Jännittynyt.

Valmiina hyökkäämään.

Juuri noin.

Tämä käsi tietää tien.

Osaa polun.

Portaikon petolliset askeleet.

Välttää ne.

Kiertää.

Ja palaa takaisin tielle.

Kesyttää käärmeen.

Valloittaa kallion.

Käärme rentoutuu.

Ja sihisee tyytyväisenä.

Käsi sanoo hyvästit kalliolle.

Jättää käärmeen uinumaan.

Ei palaa takaisin ylös.

Lapaluiden välissä edelleen.

Syvällä.

Minne sen jätitkin.

Nyt hivot aivan muuta väliä.

Tätä väliä ei kukaan tunne.

Hädin tuskin itsekään.

Tähän väliin et tunge.

Vaikka yltäisitkin.

Ei.

Et.

Käsi sivelee porttien karmeja.

Lukko ei kestä.

Et mene siitä sisää.

Sanon vielä.

Ei.

Porttien ohi.

Käärme herää taas.

Tajuaa vaaran.

Jännittyy.

Vaan ei kykene hyökkäämään.

Vihollinen on tavoittamattomissa.

Kallio musertuu.

Vaan ei muserra vihollista.

Vihollinen etenee.

Liian nopeasti.

Syvälle.

Tie on kapea.

Ja ahdas.

Liian ahdas käytävä.

Vihollinen tunkee eteenpäin.

Jättänyt rauhanomaiset eleet.

Kauas ylös.

Niille maille.

Joilla alun alkaen tallusti.

Kipu on syvällä.

Niin syvällä kuin sinä sitä työnnät.

Syvemmälle.

Kipu ulottuu syvälle.

Vihollinen on vahva.

Ja suuri.

Ja muuttuu kookkaammaksi koko ajan.

En tiedä näitä maita.

Ei kenenkään maat.

Mutta nyt tunnen ne omakseni.

Ja joku niitä valloittaa.

Polttaa.

Ryövää.

Raivaa tasaiseksi.

Vihollinen pysähtyy.

Vihollinen on sisällä.

Täysin sisällä.

Kaikki tulee ylös.

Mikä on joskus alas sulahtanut.

En näe.

Näen.

Kivun.

Näen kivun.

Vihollinen on sisällä.

Syvällä.

Kaapannut kivun kaukaa.

Lavoista.

Kantoi kalliota pitkin.

Alas.

Porteille.

Ja vei sisään.

Vihollinen vetäytyy.

Nopeasti.

Liian nopeasti.

Vihollinen murtaa portit.

Vihollinen työntyy ulos.

Vihollinen on ulkona.

--

Suljen hanan. Vesi ei solju, mutta korvissa kohisee. Kädet pyyhin verenpunaiseen pyyhkeeseen, joka roikkuu naulasta peilin vieressä. Hirttouhri. Tunnustelen puhtailla käsillä kasvoja. Silkkisillä käsillä. Tuoksuvat marjoille. Metsän marjoille. Peili osoittaa virheet asussa. Oikaisen käsillä, joilla nyt uskaltaa koskea.

Jääkaapissa terveysmehuja. Kaadan itselleni lasillisen ja tarkkailen liikennettä ulkona. Vaitonaista. Lapsivapaa kortteli. Tien päässä vanhustenkoti. Nämä kolme kerrosta täynnä toimistomiehiä. Yksi lääkäri, hänet tunnen. Näen kampaajalla silloin tällöin.

Kengät sulahtavat jalkaan luontevasti. Kädet uppoavat päällystakin hihoihin avittamatta. Voimaa käyttämättä. Tuntuu helpolta. Napitan takin kapeilla sormilla. Rystyset pullottavat oudosti. Konsertti tänä iltana. Täytyy rasvata.

Oven ulkopuolella, tupakansavuisessa rappukäytävässä. Polvistun oven edessä. Kapeilla sormillani ujutan kirjaimet ulos lasin takaa. Yhdistän kotona kirjaimet uudelleen. Sukunimen, jonka haluan.

Rakensin lapsena aurinkokellon

Kukkulan laella seisoo tikku
koivupuusta vuoltu, täysin suora.

Iskin sen

maahan lapsena

survaisin

nurmikon läpi mullan sisään.

Silloin minun täytyi tarttua

puolesta välistä

ja vielä

                        senkin jälkeen,

                                            siinä nököttäessä

 oli se viheliäinen minua pidempi.

Nyt nojaan käsilläni tikun päähän.

Painan leukaani käsiäni vasten

ja

kuuntelen

moottoritietä, joka

ulvoo tuulen

                                         yli

Silloin,

kun käteni eivät näin korkealle

yltäneet

kuuntelin tuulta. 

Aamiaiseen on vielä aikaa

Täsmäaseet eivät täsmää näihin silmiin.

Ja aamut vain sulautuvat yhteen iltojen kanssa
ja mihin katoaa pimeä hetki siitä välistä

se

hiipuu pois

koska

valossa minulla ei ole mahdollisuutta

osoittaa heikkoutta

ja tunnit vähenevät omasta hetkestä

mutta kieriskely lisääntyy

ja pian kieriskelen ajankohtina

jolloin

se ei ole soveliasta.

Taivaalla pumpulimainen, ohut käärme. Tarinan alussa eheä, suora, kaareutuu taivaan halki.
Kirkas, sinisellä taivaalla hehkuva aurinko korostaa rannan ja rantaviivan valkeutta, korutonta kauneutta. Puoliksi törmäällä, lumeen ja jäähän jumittuneena seisoi kallellaan Catherine.

Puut kevyesti kumartuneena horrokseen vaipuneen jääkuningattaren ylle. Neitseellisen lumen ympäröimänä.

Aurinko kirkasti säteitään. Lumi pysyi koskemattomana.

Puut suoristivat selkänsä. Lumi pakeni rinteiltä alamäkeen.

Värit vaihtoivat paikkaa

ja taivaan värjäämä vesi nosti Catherinen hellästi syliinsä

käsivarsilleen

ja kantoi jääkuningattaren kauas rannasta.

ja kenen jalat ikinä rikkovatkaan veden pinnan

ja kenen kädet ikinä sivelevätkään rannan lumpeita

Catherine halkoo järvenselkää

jälleen

kun värit ovat palanneet kotiinsa

Jokin jossain sai tämänkin aikaan

Tutkin varpaitani
tässä
vaan en
nyt


Eräs mies lauloi muiston pysyvyydestä, joka viipyy kasvoilla. Minun kasvoni ovat kuin joutsenen selkä. Kuvainnollisesti siis. Voi kun olisivatkin fyysisesti.

No, kuitenkin tämä mies. Lauloi. Muiston pysyvyydestä. 

Mahtaa vitsailla. 

Mahtaa ilkkua. 

Pitää pilkkanaan.

Eivät muistot pysy.

Jälkiä niistä jää.

Ja jäljet ovat kivuliaita.

Niin, kuviakin toki. Kuviahan muistot ovat. Tuokiokuvia. Tuokioita, hetkiä kaapattuina silmien taakse. Kerran eletty, heikko yritys elää uudelleen.

Kuvia.

Kuvia katsellaan yhdessä

perheen

ystävien

ja toimistotyöväen konferensseissa

kesken

heidän kesken.

Selataan kuvia

hetkiä

toisesta

toiseen

päästä päähän

Kuvat vangitsevat hetken.

Eivät tunnelmaa.

Muistojälkiä kuvat eivät voi ikuistaa. Vangitut hetket, tuokiokuvat tuovat mieleen, muistuttavat. Kaivavat ja raapivat esiin.

jäljet

Ja jäljet tekevät kipeää.

muiston pysyvyys

toki,

voin sanoa, että olen sen nähnyt

että olen sen kokenut

että tuossa minä olen

kuvassa

hetkenä

tuokiona

kerran eletty

valheeksi vangittu

muiston pysyvyys

toki,

mutta muisti on hämärä

katala

ketku

muistot eivät pysy

jäljet pysyvät

Minä olisin laulanut hetken pysyvyydestä.

Hetkestä se on kiinni

riippumatta siitä, kuka sen vangitsee

Tutkin varpaitani

nyt,

joskus

tässä

Piilotodellisuudesta rationaaliseen yhteisymmärrykseen

                                Roikkuvat kahleistaan,
                                                       tietävät paikkansa.

ennustavat

vaikkeivät näe
                            osuvat harvoin
oikeaan

vuosien kokemuksesta huolimatta.

runot maistuvat erilaisilta katulamppujen alla luettuna

Heissä on potentiaalia, mutta siitä heille puhuttaessa he imevät kuivia huuliaan

                                                                                                            karmivalla tavalla.


Sylki heidän leukapielissään on tahmeaa, valkoista, sitä on tarttunut heidän takkuiseen partaansakin.

Huulet lohkeilevat, mutta he vain
katsovat sinua
kaihin peittämillä silmillään

Ehkäisymenetelmistä katalin

                    murot


maistuvat aina maidolle.


                                                                              Ei koskaan toisinpäin



Selkeä paluu takaoven kautta. Huomasin mutaiset jalanjäljet kuistilla vasta viikkoja myöhemmin.

Maitohammas

Täällä, täällä

olen vielä täällä

kuiski maitohammas suussani

aamuyöstä kolme kuuta 

takaperin

           perin juurin 

hämmästyin

            millä juurin 

oli

itsensä ikeniini sitonut, kun ei

lapsuusiässä ollut loikannut pesualtaaseen, sieltä

tyynyn alle.

                 Vaka vanha

         viisaista viisain

                     kruunupää

kaukana suun kauimmaisessa nurkkauksessa

kalpeni kummastuksesta

        kaikkia alamaisiaan

         koko valkoista valtakuntaansa

 oli onnistunut

                tämä lapsukainen hämäämään

monen kymmentä vuotta

mikä huijaus

mikä ilmeetön esitys

                                          vaivatta

ilman kenenkään epäilyä

                        oli joukossaan

               alamaistensa keskuudessa elänyt

       kuin kuka tahansa

rautaisista valkolakeista

Sai minut kylpyhuoneen peilin ääreen

avaamaan suuni

hetken aikaa tarkastelin

mistä kuiskaukset kuuluneet

sitten näin

ei aivan eturivissä

muttei takapulpeteissakaan

vasemman käden puolella

yläkatsomossa

vilkutti ja kuiski

tässä, tässä

näethän

                     Toden totta

              tavatonta

      monen monta

koettelemusta

                               muttei mitään vastaavaa

Näppärin sormin

nykäisin sen istuimeltaan

vallan kivuttomasti

päästämättä ääntäkään

luiskahti sijoiltaan

kilahtaen

sulautui lavuaarin valkeaan posliiniin

Miksi luovutit paikkasi

                                        vetäydyit

ja annoit itsesi ilmi näin

kun ei sinua kukaan kyräillen katsellut

eikä kukaan toisin olisi uskonut

Miksi nyt

kun olisit voinut odotella aina loppuun

kunnes ei henki hampaita hivele

                  Ja pieni valkea

          kuiski tyynesti

      koska näin teostani

jää minulle kosolti enemmän

                            olen siellä jo nähnyt kaiken tarpeellisen

Kolme kuuta myöhemmin

on yläkatsomossa vasemman käden puolella

pieni kuoppa

johon hammasharja

aina putoaa

I

melankoliaa syvällä suvessa

makaa ruumis omassa kusessa

hengittää viinan huuruja

                        luvassa kuuroja

       luovat tunnelmaa

joka ei katoa 

            salamoinnin 

     myötä

joka

         jatkuu 

    myöten 

             yötä

         maan yöllinen hämärä

aamukaste pisaroi

            lehdillä

                                         yllä ruosteinen taivas

II

Pusken eteenpäin

                             askel askeleelta

                                                         varvikko narskuu.

Minun maisemani

etusormien väliin mahtuu kokonainen vuoristo

siroin liikkein

piirrän rajaa

josta taivaan ja maan

erottaa.

Kaiken yläpuolella

katson alhaalta käsin

väsynein käsin

jaksan nostaa viimeisen kiven

paikalleen

III

Aukean ainoa mänty

latva sivelee taivaan paljasta

vatsaa

ja taivas hyrisee

kuulen

                           pelkään

mutta täytyy kiivetä

jotta näkisin ympäristön paremmin

Kaukana odottaa ukkosen

julma armeija,

synkät joukot

valmiina puhdistamaan maailman

tai ainakin tämän metsän

Meidän kesken

Polviin oli helppo nojata
niihin luotti enemmän kuin seiniin
seiniin ei uskaltanut koskea.

Ämpäri oli jalkojen välissä.
Vielä tyhjä.
Ruosteläiskiä sisäpinnoilla

puhummeko nyt minusta vai ämpäristä

Kuului huoneen vakiovarusteluun.
Peltiämpäri ja linkkaava jakkara.

Seuraavana aamuna herään jälleen kyljeltäni, vasen puoli puutuneena. Vieras käsi hiuksissani. Tuttu ääni lähes korvanjuuressa

Sormet raivaavat takkuista päätä.

Luulevat tietävänsä pisteet, päätepysäkit.

Luulevat olevansa leuto tuuli vehreissä puistonpuissa.

Ovat ruosteinen raivaussaha sademetsässä.

Vieraat huulet niskassani. Kevyt kosketus riittää pirstomaan tuhansia kuutioita betonia.

Suihku käy jossain. Läsnäolon tunne häipyi hänen mukanaan.

Suljen silmät, vaikken niitä ollut vielä avannutkaan.

Ja olen taas

                         siinä huoneessa

Ämpäri on edelleen tiiviisti jalkojen välissä.

nyt

annan ylen

kaikki ylenkatsomani asiat

oksennan

kaon

yskin

                                           ja pitkä limanoro jää roikkumaan leuasta

silmiin kihonneet tulvavedet

vievät maa-ainesta

ja kasaavat sitä kauas kaupungista

Seiniin ei uskaltanut

                             koskea

pitkään aikaan

Hän todella näki arjessa jotain kaunista

Minä en kuori perunoitani
mutta syön ne paljaaltaankin.

En katso, kummalta puolelta voitelen näkkileivän.
Yleensä en voitele ollenkaan, kun
elämä ei tunnu tarpeeksi kuivalta.

     kinkku                                                               juusto            
                      juusto                                     kinkku

salaatti

vihannekset

mikä hierarkinen arvojärjestys niillä pitäisi olla?

vatsassa sekoittuvat kummiskin.

Kuka todella asettelee vessapaperin telineeseen?

Onko sillä suurikin henkilökohtainen merkitys, vetääkö arkkeja ylhäältä vai alhaalta?

Itse olen onnellinen, jos rullaa on ollenkaan.

Aamu aamulta on jo vaikeampaa avata silmät.

Vierähtää sängyltä lattialla.

Kasata itsensä elottomasta mytystä

joksikin ihmisolentoa muistuttavaksi

ja raahautua suihkuun.

Suihkussa täytyy käydä kaksi kertaa

aina herättyä

ja aamukahvin jälkeen

jotta haju lähtee.

Aamu aamulta on vaikeampaa katsoa peiliin.

Ennen koin vain sääliä.

Nyt myös kuvottaa.

Kirjoitin eilen vessassa tekstin.

Viimeiseen paperiarkkiin

Ennen kuin katoan, ääriviivani hiipuvat

Ja te epätoivoissanne väritätte tyhjää tilaa

Tai no

ehkä minä vain epätoivoinen

kun näitä puhun

Ehkä te vain henkäisette ja pyyhitte minut paidanhelmaan

Minut tuhkaatte mereen

En pidä siitä.

Mutta kiinnitin sen lavuaarin yläpuolle.

Peilin yläreunaan.

Ja luen sen joka aamu.

Enkä tiedä miksi.

Vittu 

olen kolmekymmentä

eikä minulla kasva edes partaa.

                                                                                                           

Poikkileikkauksena

...tänään iltauutisten loppukevennyksessä.

Kooste (...) aamuyön tietovisassa.

Tyhjyys iskee kovempaa kuin luulet.

Sen tuloa ei tunne. Mahdotonta aavistaa.

Se ei ole kolotusta polvessa ennen sadetta.

Pyörittelin sormissani kultaista kaulanauhaa, josta riipus oli kadonnut kauan aikaa sitten. En ehkä tajunnut, kuinka tyhjä huone oli. En ehkä halunnut tuntea sitä ympärilläni.

Ei ollut loppujen lopuksi väliä, olivatko silmäni auki vai eivät. En minä vähään aikaan ollut muuta nähnyt kuin sen, mitä pääni sisältä löytyi.

                                                          En minä ole paha ihminen

Turhanpäiväisille

Tyhjänkäynnillä seisovat

aamuyön tietovisaan osallistujat

Tyhjänkäynnillä seisovat

jotka vilkuttavat valojaan myöhäisille ohikulkijoille

Viimeisen 

aamun viulukonsertto

Aamiaiseksi krapulaa rasvassa paistettuna

vahvaa kahvia tiskivedestä keitettyä

Liha kestää

luut eivät

Tyhjänkäynnillä seisovat
jotka vievät tilaa niiltä, joilla
vaihde on

en minä ole paha ihminen
                                                          peili ei ollut hyvä kuuntelija

Con (tâmì) nánt

Minä ja hän. Ei alkua. Ei loppua. En ollut varma tästä hetkestäkään.

Vain minä ja tuo sietämätön surina, joka nieli oman sydämeni lyönnit kuulumattomiin. Kahden pienen, paperia ohuemman siiven iskut toisiaan vasten käsittämättömässä tahdissa. Se sai ilman ärsyyntymään. Värisemään. Aaltoilemaan kuin veden kiven iskusta.

Silmät seurasivat tarkasti tuota häiriötekijää huoneen ilmatilassa. Siipiparia ja sen välissä roikkuvaa mustaa möykkyä. Siinä ei ollut enää ajatusta mukana. Se oli refleksinomaista. Katse oli lasertähtäin lukittuneena kohteeseen. En tiedä aistiko kärpänen tuijotukseni. Se ei kuitenkaan vaivautunut etsimään piiloa samalla tavalla kuin alussa.

Joskus.

Kun alulla vielä oli jotain merkitystä.

Uskon sen tajunneen, ettei piiloutumiseen ollut tarvetta.

Se oli yläpuolellani.

Ulottumattomissani.

Se katseli minua alas.

Sen ei tarvinnut tehdä mitään.

minä en voinut tehdä mitään

Pisteestä toiseen

Vatsassani lepää myllynkivi

Kun se pyörähtää käyntiin,

ottakaa minusta kiitos kiinni

painopisteeni ei välttämättä

pysy    vakaana

toisin kuin pisteet lauseiden lopussa 

Ne ovat vakaita

pitävät ajatuksen vakaana

sanovat milloin pitää lopettaa

ettei itse tarvitse liikaa ajatella

Pisteillä liioittelu viestii

heikosta tyylitajusta

...

kertoo epävakaasta,

hatarasta mielestä

yhteyksiä paholaiseen

yksi                   lopettaa

kolme

antaa lupauksen jatkosta

sitä koskaan lunastamatta

Pisteet kontrolloivat. Ne

täyttävät tyhjän tilan

universumissa kuin kaasu

yhdistä pisteet

saat kanin

Tasaisin väliajoin

pisteet luovat turvaa

auttavat meitä suunnistamaan

ja tekevät matkasta helpompaa

minä kuljen rivien välissä

ja ohitan pisteet

Ai niin

siitä myllynkivestä ...

Tehdas takapihallani näkyy makuuhuoneen pyöreästä ikkunasta
joka on asennettu vain
siksi, että vastakkaisella seinustalla nököttävä orkdiea saisi valoa.

orkidea tai

maitohorsma

Aivan sama

 en osaa sanoa sillä en ole huoneessa sen tunnin ja vartin aikana,

kun valo ryöppyää huoneeseen

minun ei anneta olla yleisönä sillä hän

nimenomaan

vaatii saada nauttia hetkestään valokeilassa yksin.

orkidea tai peikonlehti

Aivan sama ei minun hänelle tarvitse toivottaa edes hyvää yötä

alivuokralainen hänen talossaan

varastoapulaisena hänen tehtaassaan

alppiruusu

tai piharatamo

vaikka

muoviruusu

Aivan sama 

Hän odottaa minulta tunnollisuutta

minä en häneltä mitään.

en

ole odottanut miltään mitään

pitkään aikaan,                                             mitään

Ihminen vai                                                                                       kone

Aivan sama

Tehdas saavuttaa halutun tuloksen joka tapauksessa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

1

Lateraalissa zeniitti

Pystyhorisontti

Vaakatasoon nähden paradoksaali

Ensimmäinen osa

alkaa viimeisestä pisteestä

Tiellä lepää käärmeitä
ja minä vältän
astumasta kuin ne olisivat
katulaatoituksen liitoskohtia

käynti on hidasta

kohtaan kai pian oman varjoni

Painava ajatus jota täytyy
kaikin voimin raahata perässä
naru repii nahan kämmenistä

käynti on hidasta

varjoni on kai minut jo ohittanut

2.

Kesä kiertää kohmeessa päiväntasaajaa

Sairastuu keuhkokuumeeseen

Diagnoosivirhe

Mittakaava luhistuu kasaan sorron alla

Kun minä sorran

Toinen osa

antaa lupauksen toivosta

sitä koskaan lunastamatta

                               Puu imee kosteuden

                                                                 eikä syty

          paperi musteen

                                                                             eikä pala

                                                                                                  Minä otan pesän

vaan jätän tuhkat

Katu nielee autoja aamun

lasisessa hämärässä aurinko

noustessaan piirtää

taivaalle

Turn é Noc

Avaa silmät

ja tajua olet olemassa

Sulje silmät

mutta olemassaolon tiedostaminen on kuin kipu

todellista

Nouse istumaan pakonomaisin krampein

Lihaksissa toimintahäiriöitä

Upota kasvot käsiisi

Tunne kuinka ihosi on kuin muovailuvahaa

Sormet jättävät pysyviä uria poskiin. Silmät painuvat kasaan kuin elämänsä taipaleen päättävät tähdet

Tyyny katselee sinua nurkasta, vaikka se vielä illalla oli pääsi alla

Peitto pelokkaana käpertynyt lattialle

märkänä

hiestä

Nouse ylös

Jalat uppoavat ainakin sentin lattiaan

Askel askeleelta syvemmälle

ja olet vyötäröäsi myöten betonissa

hetken

Saavutat pöydän

Tartut kierrevihkoon

revittyjä sivuja

mustattuja sivuja

tiedät, että olet kirjannut viime yönä jotain

se pelottava tunne

kun tiedät

ja toivot, että se olisi ollut esimerkiksi unta

Houreen ja toden raja

on pakko käsittää tässä hommassa

Tiedät kirjanneesi jotain

Ja sinua pelottaa lukea se

Karbonaatti

Viljaa
Tähkäpäitä
Syyshäitä
Tuuli joka ulvoo
tuskaansa



IV

GMT ... -273,15

Ox. +35,9%

Koneet luovat apatiaa

Ovenkarmeista on jäljellä sydän, joka sinne sota-aikana valettiin. Valurautaa. Samasta aineesta taottiin aikanaan omani. Ruostunut lähes puhki. Kauttaaltaan. Vaan mitäpä sillä enää.
Ulos on liikuttava kolmekymmentäseitsemän kulmaminuuttia pohjoiseen
Talo täyttyy pian kutsumattomista vieraista. Äänistä pimeässä. Varjoista nurkissa. Välähdyksistä. Kivusta. Ne eivät sääli. Niillä ei ole aikaa.


Siivosin tänä aamuna viimeistä kertaa. Pyyhin paksut pölykerrokset ikkunalaudoilta ja karmeilta. Olin unohtanut syvän saarnin värin, jonka ne omasivat.
Peittelin huonekalut ohueen, vaaleaan harsoon. Olin haamujen keskellä. Järjestelin säröiset posliiniastiat hilseileviin kaappeihin. Pinosin eteiseen kasautuneet, kellestuneet nurkkaan sytykekorin viereen. Silmäni takertuivat hetkeksi viimeisimpään lehteen. Päiväys oli viiden kuukauden takaa. Ajantajuni oli siis hämärtynyt täysin. Kelloja talossa ei ollut. Ajan kulkua olin seurannut vanhan gramofonin avulla. Soitin sitä tauotta ja pidin kirjaa kulloistenkin levyjen kestosta. Foni kuitekin kuoli yskäänsä jonkin aikaa sitten. En ollut enää varma, oliko siitä päiviä vai viikkoja. En ymmärrä, miksen alkanut kirjata kuluneita öitä. Toisaalta yön ja päivän raja oli yhtä luettava kuin meren rantahiekkaan piirretty ura.
En ollut varma kuin yhdestä asiasta.
Laivat olivat myöhässä.

Rakensivat niin suuren magneetin

että ilmansuunnat eivät enää tunnistaneet toisiaan

saati itseään

Kaikki ne miehet, joita historian tunnilla käytettiin varoittavina esimerkkeinä
riippuvat nyt kehyksissään seinälläni.
Tuuheat viikset sekä kulmakarvat
ja lasittunut, kylmä katse.

Jos suljen suuni, näen minä ilmeenne paremmin, sekä kuulen herjauksenne.
Jos peitän silmäni, kuulen minä sananne, ja pystyn niihin osuvasti vastaamaan.
Jos suljen korvani, näen minä ilmeenne, mutta en tiedä mihin vastata.

Pahaa maailmassa on niin paljon, että tilanpuutteesta voi pian syntyä ongelma.
Pyöreiden pöytien konferensseissa pääpuheenaiheena
mihin lähetämme orvot lapset
sekä lapsettomat naiset
kodittomat rammat sokeat
sillanalustoja asuttavat pummit


Ja lautasliinaan kirjataan erilaisia näkökulmia
kaasukammiot, soramontut
kaikki jo käytetty

mutta vanhassa vara parempi


Toteaa viinan karhentama ääni sikarinsavun seasta
Papereihin lyödään leima
ja miehet poistuvat huoneestani kukin omalle taholleen
ääneti

valitsen

sulkea silmäni

en välitä teitä nähdä

kuulen tulonne

ja voin viinan karhentamalla äänelläni todeta

kuinka olenkaan teitä odottanut

Amino

III

Meri tietää olevansa voitolla

Mitä mantereesta on meidän jäljiltämme tallella, sen meri säilyttää vain ironian vuoksi.

Saavuimme solaan kuusi päivää sitten

Emme eksyneet kartalta

mutta karttamme olivat jääneet ajasta jälkeen

tai ohittaneet sen

Olemme nyt seisoneet väylän suulla kaikki kuusi päivää

Emme ole voineet kulkea läpi

sillä meillä ei ole aavistustakaan meren syvyydestä

Synkkä, syvänsinisen ja homeenvihreän iljettävä väriyhdistelmä estää näkyvyyden

Eikä meillä ole enää tarpeeksi pitkiä mittatikkuja

meri syövyttää kaiken kobaltin,

jolla sukelluspukumme on päällystetty

Lähetimme syvyyksiin ensin kolme kansipoikaa

heistä ei yksikään palannut

perämies väitti nähneensä riekaleisen puvun ajelehtivan selälle seuraavana aamuna

Toisena päivänä lähetimme kolme kansipoikaa lisää

heistä yksi palasi

mutta häntä ei yksinkertaisesti saada puhumaan

hänet suljettiin laivan alimpaan kerrokseen

parrujen sekaan rottien keskelle

sillä miehistöni ei suostunut pitämään häntä näkyvissä

he pelkäsivät hänen silmiään

olen nähnyt vastaavan tuijotuksen kerran aiemmin

vain kerran aiemmin

ja tuon yhden kerran vuoksi minä kynnän nyt meriä

kaukana mantereista

Väylä on tarpeeksi leveä

mutta syvyydestä meillä ei ole tietoakaan

kalliot myös sortuilevat melko äkkiarvaamatta

meillä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä kulkemaan väylää läpi

viimeiset kolme päivää olemme yrittäneet tutkia karttoja

ja ympäristöä

merkkiä kiertotiestä

mantereen kalliot eivät voi jatkua kovinkaan pitkälle

huomenna lähdemme liikkeelle

en kuitenkaan tiedä, onko saapumisestamme enää hyötyäkään

olemme myöhässä

he odottavat meitä

mutta eivät loputtomiin

kukaan ei pysy enää paikallaan

he eivät voi pysyä paikallaan

me olimme heidän ainoa toivonsa

ja nyt he ovat luultavasti luopuneet jo siitäkin

Sortuneet kaupungit

kaiverruksineen

Autereen alta

tyvenen tyvestä

on määritettävä aika

ja sen lähde

sekä sivuvirrat

on määritettävä kaupunkien sijainnit

Belgoria ´9

000 - 483 557

on määritettävä

on kuunneltava

sireeni on alkusoitto

Kuin kuumailmapallot

Sinä aamuna verhot isoisän huoneessa tanssahtelivat oudosti
kun jalat kopsahtelivat parkettiin.
Ja isoisä itse käyttäytyi vähintäänkin yhtä oudosti
kun hän viimeistä henkäystään ilmoille pihisi ja tuulimyllyt ulkona irtaantuivat matkalle
kuin kuumailmapallot.

Teimme siirapista posliinia
ja leimasimme sen särkyväksi
kokeilematta koskaan todellista sietokykyään
kunnes joku tuli ja paiskasi
ja asvaltti särkyi posliinin alta
posliiniin jäi särö
arpi.
Minunkin sääressäni on arpi
siitä kun minäkin iskeydyin asvalttiin

Asvaltti ei koskaan särkynyt altani
vaan minä se pirstaloiduin
taivaan painosta

Niin sinussakin lukee nyt särkyvää
ja kaikki sinua hellivät ja kohtelevat niin varoen
silkkisin kämmenin
hapuilevin katsein
kukaan tuskin sinuun hengähtääkään
koska me teimme siirapista posliinia
sinusta kuvankauniin, ruskeasilmäisen tytön
johon kaikki koskematta leimasivat tekstin
särkyvää
koskematta
kokeilematta
eikä kukaan tuon tekstin paikkaansapitävyyttä saa selville
ei ennen kuin sinä
omaa turhautuneisuuttasi
menet ja isket itsesi asvalttiin
viidenkymmenen metrin korkeudesta
ja katsot kumpi sinut pettää
teksti otsassasi
vai katu allasi

Sinä aamuna isoisä katseli meitä
osoitti riutuneella sormellaan
jokaista yksitellen

Missään ei haukkunut koira
koska se ei kuulunut tähän tarinaan
me katselimme toisiamme
ja tajusimme
ettei niin tehnyt yksikään meistä
meillä kaikilla oli otsassamme tuo samainen teksti
punaisella leimasimella, kursiivilla tehty
ja siksi isoisäkin meitä tuolla tavalla osoitteli
kunnes sormi mykistyi

Me kaikki seisoimme siinä
kunnes lähdimme omille teillemme

kuin kuumailmapallot