Taivaalla pumpulimainen, ohut käärme. Tarinan alussa eheä, suora, kaareutuu taivaan halki.
Kirkas, sinisellä taivaalla hehkuva aurinko korostaa rannan ja rantaviivan valkeutta, korutonta kauneutta. Puoliksi törmäällä, lumeen ja jäähän jumittuneena seisoi kallellaan Catherine.

Puut kevyesti kumartuneena horrokseen vaipuneen jääkuningattaren ylle. Neitseellisen lumen ympäröimänä.

Aurinko kirkasti säteitään. Lumi pysyi koskemattomana.

Puut suoristivat selkänsä. Lumi pakeni rinteiltä alamäkeen.

Värit vaihtoivat paikkaa

ja taivaan värjäämä vesi nosti Catherinen hellästi syliinsä

käsivarsilleen

ja kantoi jääkuningattaren kauas rannasta.

ja kenen jalat ikinä rikkovatkaan veden pinnan

ja kenen kädet ikinä sivelevätkään rannan lumpeita

Catherine halkoo järvenselkää

jälleen

kun värit ovat palanneet kotiinsa

Jokin jossain sai tämänkin aikaan

Tutkin varpaitani
tässä
vaan en
nyt


Eräs mies lauloi muiston pysyvyydestä, joka viipyy kasvoilla. Minun kasvoni ovat kuin joutsenen selkä. Kuvainnollisesti siis. Voi kun olisivatkin fyysisesti.

No, kuitenkin tämä mies. Lauloi. Muiston pysyvyydestä. 

Mahtaa vitsailla. 

Mahtaa ilkkua. 

Pitää pilkkanaan.

Eivät muistot pysy.

Jälkiä niistä jää.

Ja jäljet ovat kivuliaita.

Niin, kuviakin toki. Kuviahan muistot ovat. Tuokiokuvia. Tuokioita, hetkiä kaapattuina silmien taakse. Kerran eletty, heikko yritys elää uudelleen.

Kuvia.

Kuvia katsellaan yhdessä

perheen

ystävien

ja toimistotyöväen konferensseissa

kesken

heidän kesken.

Selataan kuvia

hetkiä

toisesta

toiseen

päästä päähän

Kuvat vangitsevat hetken.

Eivät tunnelmaa.

Muistojälkiä kuvat eivät voi ikuistaa. Vangitut hetket, tuokiokuvat tuovat mieleen, muistuttavat. Kaivavat ja raapivat esiin.

jäljet

Ja jäljet tekevät kipeää.

muiston pysyvyys

toki,

voin sanoa, että olen sen nähnyt

että olen sen kokenut

että tuossa minä olen

kuvassa

hetkenä

tuokiona

kerran eletty

valheeksi vangittu

muiston pysyvyys

toki,

mutta muisti on hämärä

katala

ketku

muistot eivät pysy

jäljet pysyvät

Minä olisin laulanut hetken pysyvyydestä.

Hetkestä se on kiinni

riippumatta siitä, kuka sen vangitsee

Tutkin varpaitani

nyt,

joskus

tässä

Piilotodellisuudesta rationaaliseen yhteisymmärrykseen

                                Roikkuvat kahleistaan,
                                                       tietävät paikkansa.

ennustavat

vaikkeivät näe
                            osuvat harvoin
oikeaan

vuosien kokemuksesta huolimatta.

runot maistuvat erilaisilta katulamppujen alla luettuna

Heissä on potentiaalia, mutta siitä heille puhuttaessa he imevät kuivia huuliaan

                                                                                                            karmivalla tavalla.


Sylki heidän leukapielissään on tahmeaa, valkoista, sitä on tarttunut heidän takkuiseen partaansakin.

Huulet lohkeilevat, mutta he vain
katsovat sinua
kaihin peittämillä silmillään

Ehkäisymenetelmistä katalin

                    murot


maistuvat aina maidolle.


                                                                              Ei koskaan toisinpäin



Selkeä paluu takaoven kautta. Huomasin mutaiset jalanjäljet kuistilla vasta viikkoja myöhemmin.