Vaitiolo

en etsi mitään, sillä löytäminen ei ole sen arvoista

                                  panos
                                      korttirinkiin
        vai
               lippaaseen


              korotus
        vai
                                  laukaus

Kädet lasia keväisin

Kevät on kaikessa

lasiset kädet,

jotka           muovaavat

savesta

itselleen pakoreittejä

Kevät on kaikessa

kukaan ei ole paikalla.

                                      ruusutarhan

                            läpi

                                          häilyvä savu

Lasiset kädet

jotka muovaavat savesta itselleen vaihtoehtoja.

lasiset kädet

joiden

ainoa          päämäärä

on pidättäytyä savessa

lasiset kädet

joiden liikerata

on harmittavan yksinkertainen

Savi sanoo sanansa

                               tyhjänpäiväistä

puhetta

lasiset kädet

jotka häpeävät hohtaa kirkkaina

Loppuunmyyty

mies tietää mahansa arvon

Lapaluiden välissä.

Jätä hartiat rauhaan.

Siinä.

Syvällä lihaksessa.

Yllätkö?

Ei aivan.

Kipua.

Siellä se on.

Kaiva.

Kaiva.

Kaiva saatana!

                                    ei tästä mitään

Seuraa selkää.

Rankaa.

Kaareutuvaa kalliota.

Käärme valmiina hyökkäämään.

Jännittynyt.

Valmiina hyökkäämään.

Juuri noin.

Tämä käsi tietää tien.

Osaa polun.

Portaikon petolliset askeleet.

Välttää ne.

Kiertää.

Ja palaa takaisin tielle.

Kesyttää käärmeen.

Valloittaa kallion.

Käärme rentoutuu.

Ja sihisee tyytyväisenä.

Käsi sanoo hyvästit kalliolle.

Jättää käärmeen uinumaan.

Ei palaa takaisin ylös.

Lapaluiden välissä edelleen.

Syvällä.

Minne sen jätitkin.

Nyt hivot aivan muuta väliä.

Tätä väliä ei kukaan tunne.

Hädin tuskin itsekään.

Tähän väliin et tunge.

Vaikka yltäisitkin.

Ei.

Et.

Käsi sivelee porttien karmeja.

Lukko ei kestä.

Et mene siitä sisää.

Sanon vielä.

Ei.

Porttien ohi.

Käärme herää taas.

Tajuaa vaaran.

Jännittyy.

Vaan ei kykene hyökkäämään.

Vihollinen on tavoittamattomissa.

Kallio musertuu.

Vaan ei muserra vihollista.

Vihollinen etenee.

Liian nopeasti.

Syvälle.

Tie on kapea.

Ja ahdas.

Liian ahdas käytävä.

Vihollinen tunkee eteenpäin.

Jättänyt rauhanomaiset eleet.

Kauas ylös.

Niille maille.

Joilla alun alkaen tallusti.

Kipu on syvällä.

Niin syvällä kuin sinä sitä työnnät.

Syvemmälle.

Kipu ulottuu syvälle.

Vihollinen on vahva.

Ja suuri.

Ja muuttuu kookkaammaksi koko ajan.

En tiedä näitä maita.

Ei kenenkään maat.

Mutta nyt tunnen ne omakseni.

Ja joku niitä valloittaa.

Polttaa.

Ryövää.

Raivaa tasaiseksi.

Vihollinen pysähtyy.

Vihollinen on sisällä.

Täysin sisällä.

Kaikki tulee ylös.

Mikä on joskus alas sulahtanut.

En näe.

Näen.

Kivun.

Näen kivun.

Vihollinen on sisällä.

Syvällä.

Kaapannut kivun kaukaa.

Lavoista.

Kantoi kalliota pitkin.

Alas.

Porteille.

Ja vei sisään.

Vihollinen vetäytyy.

Nopeasti.

Liian nopeasti.

Vihollinen murtaa portit.

Vihollinen työntyy ulos.

Vihollinen on ulkona.

--

Suljen hanan. Vesi ei solju, mutta korvissa kohisee. Kädet pyyhin verenpunaiseen pyyhkeeseen, joka roikkuu naulasta peilin vieressä. Hirttouhri. Tunnustelen puhtailla käsillä kasvoja. Silkkisillä käsillä. Tuoksuvat marjoille. Metsän marjoille. Peili osoittaa virheet asussa. Oikaisen käsillä, joilla nyt uskaltaa koskea.

Jääkaapissa terveysmehuja. Kaadan itselleni lasillisen ja tarkkailen liikennettä ulkona. Vaitonaista. Lapsivapaa kortteli. Tien päässä vanhustenkoti. Nämä kolme kerrosta täynnä toimistomiehiä. Yksi lääkäri, hänet tunnen. Näen kampaajalla silloin tällöin.

Kengät sulahtavat jalkaan luontevasti. Kädet uppoavat päällystakin hihoihin avittamatta. Voimaa käyttämättä. Tuntuu helpolta. Napitan takin kapeilla sormilla. Rystyset pullottavat oudosti. Konsertti tänä iltana. Täytyy rasvata.

Oven ulkopuolella, tupakansavuisessa rappukäytävässä. Polvistun oven edessä. Kapeilla sormillani ujutan kirjaimet ulos lasin takaa. Yhdistän kotona kirjaimet uudelleen. Sukunimen, jonka haluan.

Rakensin lapsena aurinkokellon

Kukkulan laella seisoo tikku
koivupuusta vuoltu, täysin suora.

Iskin sen

maahan lapsena

survaisin

nurmikon läpi mullan sisään.

Silloin minun täytyi tarttua

puolesta välistä

ja vielä

                        senkin jälkeen,

                                            siinä nököttäessä

 oli se viheliäinen minua pidempi.

Nyt nojaan käsilläni tikun päähän.

Painan leukaani käsiäni vasten

ja

kuuntelen

moottoritietä, joka

ulvoo tuulen

                                         yli

Silloin,

kun käteni eivät näin korkealle

yltäneet

kuuntelin tuulta. 

Aamiaiseen on vielä aikaa

Täsmäaseet eivät täsmää näihin silmiin.

Ja aamut vain sulautuvat yhteen iltojen kanssa
ja mihin katoaa pimeä hetki siitä välistä

se

hiipuu pois

koska

valossa minulla ei ole mahdollisuutta

osoittaa heikkoutta

ja tunnit vähenevät omasta hetkestä

mutta kieriskely lisääntyy

ja pian kieriskelen ajankohtina

jolloin

se ei ole soveliasta.