I

melankoliaa syvällä suvessa

makaa ruumis omassa kusessa

hengittää viinan huuruja

                        luvassa kuuroja

       luovat tunnelmaa

joka ei katoa 

            salamoinnin 

     myötä

joka

         jatkuu 

    myöten 

             yötä

         maan yöllinen hämärä

aamukaste pisaroi

            lehdillä

                                         yllä ruosteinen taivas

II

Pusken eteenpäin

                             askel askeleelta

                                                         varvikko narskuu.

Minun maisemani

etusormien väliin mahtuu kokonainen vuoristo

siroin liikkein

piirrän rajaa

josta taivaan ja maan

erottaa.

Kaiken yläpuolella

katson alhaalta käsin

väsynein käsin

jaksan nostaa viimeisen kiven

paikalleen

III

Aukean ainoa mänty

latva sivelee taivaan paljasta

vatsaa

ja taivas hyrisee

kuulen

                           pelkään

mutta täytyy kiivetä

jotta näkisin ympäristön paremmin

Kaukana odottaa ukkosen

julma armeija,

synkät joukot

valmiina puhdistamaan maailman

tai ainakin tämän metsän