Ampumaväliaika

Ryhmäpaine laukaisi liipasinherkkyyden.

   aikaisen allergiakohtauksen.


Näkökenttä hämärtyi jo
                                           ennen kuin mitään kuului.

Me muut pojat sitten puhelinkopissa kyyriskeltiin,
                                                       kyykisteltiin ja ihmeteltiin.
silmäiltiin toisiamme kyräiltiin ja nenää nyrpisteltiin
                                          suoralti syylliseltiin


Rynnättiin ulos 
rysän päällä
ryhmänä
ja se paine jäi sinne koppiin


Juostiin jokainen jaloillaan
pitkiä koikkelehtijoita katujen kaiteitten ylitse.


Vittuun kaupungista,
niinku Toivane huus.
Vittuu kaupungista.


Seppäne asu vielä pelloilla.
Se ties ne seudut ja sen johdolla sitten juostiin
                                               oli koikkelehtijaa
                                              kukkoilijaa.


Kompasteltiin
ja kaatuiltiin juurakoihin
ketään ei jääty odotteleen
ei ketään.


Niin kauas itsemme potkittiin
että oli Seppäsenki pakko hengähtää
pitkänmatkanmaastosuunnistajamikä lie Seppäne hidasti
ja me muut lyhistyttii vuoron perään sammaleelle
oksensin
ja niin oksens loputki
muut paitsi Seppäne.


Toivane panikoi
ja se huus.
Vittu meidät oli nähty.


Oli oli.
Tiedettiinhän se.
Ihan julkisilla.
Ei siellä piiloon menty.


Toivane repi kauluksista.
Potki maata ja iski nyrkkiä runkoon.
Valkoiseen tuoheen jäi punaiset läikät.
Ja Toivane hautasi vasurinsa paidanhelmoihin.


Muut istuttiin hiljaa.
Seppäne nilkkojaan pyöritellen
kun se niistä vammoista aina niin tosissaan.

Siinä istuttiin hiljaa
ryhmänä
mutta kasaan luhistuneena
kun ei ollut painetta
pitämässä koossa.