Maitohammas

Täällä, täällä

olen vielä täällä

kuiski maitohammas suussani

aamuyöstä kolme kuuta 

takaperin

           perin juurin 

hämmästyin

            millä juurin 

oli

itsensä ikeniini sitonut, kun ei

lapsuusiässä ollut loikannut pesualtaaseen, sieltä

tyynyn alle.

                 Vaka vanha

         viisaista viisain

                     kruunupää

kaukana suun kauimmaisessa nurkkauksessa

kalpeni kummastuksesta

        kaikkia alamaisiaan

         koko valkoista valtakuntaansa

 oli onnistunut

                tämä lapsukainen hämäämään

monen kymmentä vuotta

mikä huijaus

mikä ilmeetön esitys

                                          vaivatta

ilman kenenkään epäilyä

                        oli joukossaan

               alamaistensa keskuudessa elänyt

       kuin kuka tahansa

rautaisista valkolakeista

Sai minut kylpyhuoneen peilin ääreen

avaamaan suuni

hetken aikaa tarkastelin

mistä kuiskaukset kuuluneet

sitten näin

ei aivan eturivissä

muttei takapulpeteissakaan

vasemman käden puolella

yläkatsomossa

vilkutti ja kuiski

tässä, tässä

näethän

                     Toden totta

              tavatonta

      monen monta

koettelemusta

                               muttei mitään vastaavaa

Näppärin sormin

nykäisin sen istuimeltaan

vallan kivuttomasti

päästämättä ääntäkään

luiskahti sijoiltaan

kilahtaen

sulautui lavuaarin valkeaan posliiniin

Miksi luovutit paikkasi

                                        vetäydyit

ja annoit itsesi ilmi näin

kun ei sinua kukaan kyräillen katsellut

eikä kukaan toisin olisi uskonut

Miksi nyt

kun olisit voinut odotella aina loppuun

kunnes ei henki hampaita hivele

                  Ja pieni valkea

          kuiski tyynesti

      koska näin teostani

jää minulle kosolti enemmän

                            olen siellä jo nähnyt kaiken tarpeellisen

Kolme kuuta myöhemmin

on yläkatsomossa vasemman käden puolella

pieni kuoppa

johon hammasharja

aina putoaa

I

melankoliaa syvällä suvessa

makaa ruumis omassa kusessa

hengittää viinan huuruja

                        luvassa kuuroja

       luovat tunnelmaa

joka ei katoa 

            salamoinnin 

     myötä

joka

         jatkuu 

    myöten 

             yötä

         maan yöllinen hämärä

aamukaste pisaroi

            lehdillä

                                         yllä ruosteinen taivas

II

Pusken eteenpäin

                             askel askeleelta

                                                         varvikko narskuu.

Minun maisemani

etusormien väliin mahtuu kokonainen vuoristo

siroin liikkein

piirrän rajaa

josta taivaan ja maan

erottaa.

Kaiken yläpuolella

katson alhaalta käsin

väsynein käsin

jaksan nostaa viimeisen kiven

paikalleen

III

Aukean ainoa mänty

latva sivelee taivaan paljasta

vatsaa

ja taivas hyrisee

kuulen

                           pelkään

mutta täytyy kiivetä

jotta näkisin ympäristön paremmin

Kaukana odottaa ukkosen

julma armeija,

synkät joukot

valmiina puhdistamaan maailman

tai ainakin tämän metsän

Meidän kesken

Polviin oli helppo nojata
niihin luotti enemmän kuin seiniin
seiniin ei uskaltanut koskea.

Ämpäri oli jalkojen välissä.
Vielä tyhjä.
Ruosteläiskiä sisäpinnoilla

puhummeko nyt minusta vai ämpäristä

Kuului huoneen vakiovarusteluun.
Peltiämpäri ja linkkaava jakkara.

Seuraavana aamuna herään jälleen kyljeltäni, vasen puoli puutuneena. Vieras käsi hiuksissani. Tuttu ääni lähes korvanjuuressa

Sormet raivaavat takkuista päätä.

Luulevat tietävänsä pisteet, päätepysäkit.

Luulevat olevansa leuto tuuli vehreissä puistonpuissa.

Ovat ruosteinen raivaussaha sademetsässä.

Vieraat huulet niskassani. Kevyt kosketus riittää pirstomaan tuhansia kuutioita betonia.

Suihku käy jossain. Läsnäolon tunne häipyi hänen mukanaan.

Suljen silmät, vaikken niitä ollut vielä avannutkaan.

Ja olen taas

                         siinä huoneessa

Ämpäri on edelleen tiiviisti jalkojen välissä.

nyt

annan ylen

kaikki ylenkatsomani asiat

oksennan

kaon

yskin

                                           ja pitkä limanoro jää roikkumaan leuasta

silmiin kihonneet tulvavedet

vievät maa-ainesta

ja kasaavat sitä kauas kaupungista

Seiniin ei uskaltanut

                             koskea

pitkään aikaan

Hän todella näki arjessa jotain kaunista

Minä en kuori perunoitani
mutta syön ne paljaaltaankin.

En katso, kummalta puolelta voitelen näkkileivän.
Yleensä en voitele ollenkaan, kun
elämä ei tunnu tarpeeksi kuivalta.

     kinkku                                                               juusto            
                      juusto                                     kinkku

salaatti

vihannekset

mikä hierarkinen arvojärjestys niillä pitäisi olla?

vatsassa sekoittuvat kummiskin.

Kuka todella asettelee vessapaperin telineeseen?

Onko sillä suurikin henkilökohtainen merkitys, vetääkö arkkeja ylhäältä vai alhaalta?

Itse olen onnellinen, jos rullaa on ollenkaan.

Aamu aamulta on jo vaikeampaa avata silmät.

Vierähtää sängyltä lattialla.

Kasata itsensä elottomasta mytystä

joksikin ihmisolentoa muistuttavaksi

ja raahautua suihkuun.

Suihkussa täytyy käydä kaksi kertaa

aina herättyä

ja aamukahvin jälkeen

jotta haju lähtee.

Aamu aamulta on vaikeampaa katsoa peiliin.

Ennen koin vain sääliä.

Nyt myös kuvottaa.

Kirjoitin eilen vessassa tekstin.

Viimeiseen paperiarkkiin

Ennen kuin katoan, ääriviivani hiipuvat

Ja te epätoivoissanne väritätte tyhjää tilaa

Tai no

ehkä minä vain epätoivoinen

kun näitä puhun

Ehkä te vain henkäisette ja pyyhitte minut paidanhelmaan

Minut tuhkaatte mereen

En pidä siitä.

Mutta kiinnitin sen lavuaarin yläpuolle.

Peilin yläreunaan.

Ja luen sen joka aamu.

Enkä tiedä miksi.

Vittu 

olen kolmekymmentä

eikä minulla kasva edes partaa.

                                                                                                           

Poikkileikkauksena

...tänään iltauutisten loppukevennyksessä.

Kooste (...) aamuyön tietovisassa.

Tyhjyys iskee kovempaa kuin luulet.

Sen tuloa ei tunne. Mahdotonta aavistaa.

Se ei ole kolotusta polvessa ennen sadetta.

Pyörittelin sormissani kultaista kaulanauhaa, josta riipus oli kadonnut kauan aikaa sitten. En ehkä tajunnut, kuinka tyhjä huone oli. En ehkä halunnut tuntea sitä ympärilläni.

Ei ollut loppujen lopuksi väliä, olivatko silmäni auki vai eivät. En minä vähään aikaan ollut muuta nähnyt kuin sen, mitä pääni sisältä löytyi.

                                                          En minä ole paha ihminen

Turhanpäiväisille

Tyhjänkäynnillä seisovat

aamuyön tietovisaan osallistujat

Tyhjänkäynnillä seisovat

jotka vilkuttavat valojaan myöhäisille ohikulkijoille

Viimeisen 

aamun viulukonsertto

Aamiaiseksi krapulaa rasvassa paistettuna

vahvaa kahvia tiskivedestä keitettyä

Liha kestää

luut eivät

Tyhjänkäynnillä seisovat
jotka vievät tilaa niiltä, joilla
vaihde on

en minä ole paha ihminen
                                                          peili ei ollut hyvä kuuntelija

Con (tâmì) nánt

Minä ja hän. Ei alkua. Ei loppua. En ollut varma tästä hetkestäkään.

Vain minä ja tuo sietämätön surina, joka nieli oman sydämeni lyönnit kuulumattomiin. Kahden pienen, paperia ohuemman siiven iskut toisiaan vasten käsittämättömässä tahdissa. Se sai ilman ärsyyntymään. Värisemään. Aaltoilemaan kuin veden kiven iskusta.

Silmät seurasivat tarkasti tuota häiriötekijää huoneen ilmatilassa. Siipiparia ja sen välissä roikkuvaa mustaa möykkyä. Siinä ei ollut enää ajatusta mukana. Se oli refleksinomaista. Katse oli lasertähtäin lukittuneena kohteeseen. En tiedä aistiko kärpänen tuijotukseni. Se ei kuitenkaan vaivautunut etsimään piiloa samalla tavalla kuin alussa.

Joskus.

Kun alulla vielä oli jotain merkitystä.

Uskon sen tajunneen, ettei piiloutumiseen ollut tarvetta.

Se oli yläpuolellani.

Ulottumattomissani.

Se katseli minua alas.

Sen ei tarvinnut tehdä mitään.

minä en voinut tehdä mitään

Pisteestä toiseen

Vatsassani lepää myllynkivi

Kun se pyörähtää käyntiin,

ottakaa minusta kiitos kiinni

painopisteeni ei välttämättä

pysy    vakaana

toisin kuin pisteet lauseiden lopussa 

Ne ovat vakaita

pitävät ajatuksen vakaana

sanovat milloin pitää lopettaa

ettei itse tarvitse liikaa ajatella

Pisteillä liioittelu viestii

heikosta tyylitajusta

...

kertoo epävakaasta,

hatarasta mielestä

yhteyksiä paholaiseen

yksi                   lopettaa

kolme

antaa lupauksen jatkosta

sitä koskaan lunastamatta

Pisteet kontrolloivat. Ne

täyttävät tyhjän tilan

universumissa kuin kaasu

yhdistä pisteet

saat kanin

Tasaisin väliajoin

pisteet luovat turvaa

auttavat meitä suunnistamaan

ja tekevät matkasta helpompaa

minä kuljen rivien välissä

ja ohitan pisteet

Ai niin

siitä myllynkivestä ...

Tehdas takapihallani näkyy makuuhuoneen pyöreästä ikkunasta
joka on asennettu vain
siksi, että vastakkaisella seinustalla nököttävä orkdiea saisi valoa.

orkidea tai

maitohorsma

Aivan sama

 en osaa sanoa sillä en ole huoneessa sen tunnin ja vartin aikana,

kun valo ryöppyää huoneeseen

minun ei anneta olla yleisönä sillä hän

nimenomaan

vaatii saada nauttia hetkestään valokeilassa yksin.

orkidea tai peikonlehti

Aivan sama ei minun hänelle tarvitse toivottaa edes hyvää yötä

alivuokralainen hänen talossaan

varastoapulaisena hänen tehtaassaan

alppiruusu

tai piharatamo

vaikka

muoviruusu

Aivan sama 

Hän odottaa minulta tunnollisuutta

minä en häneltä mitään.

en

ole odottanut miltään mitään

pitkään aikaan,                                             mitään

Ihminen vai                                                                                       kone

Aivan sama

Tehdas saavuttaa halutun tuloksen joka tapauksessa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

1

Lateraalissa zeniitti

Pystyhorisontti

Vaakatasoon nähden paradoksaali

Ensimmäinen osa

alkaa viimeisestä pisteestä

Tiellä lepää käärmeitä
ja minä vältän
astumasta kuin ne olisivat
katulaatoituksen liitoskohtia

käynti on hidasta

kohtaan kai pian oman varjoni

Painava ajatus jota täytyy
kaikin voimin raahata perässä
naru repii nahan kämmenistä

käynti on hidasta

varjoni on kai minut jo ohittanut

2.

Kesä kiertää kohmeessa päiväntasaajaa

Sairastuu keuhkokuumeeseen

Diagnoosivirhe

Mittakaava luhistuu kasaan sorron alla

Kun minä sorran

Toinen osa

antaa lupauksen toivosta

sitä koskaan lunastamatta

                               Puu imee kosteuden

                                                                 eikä syty

          paperi musteen

                                                                             eikä pala

                                                                                                  Minä otan pesän

vaan jätän tuhkat

Katu nielee autoja aamun

lasisessa hämärässä aurinko

noustessaan piirtää

taivaalle

Turn é Noc

Avaa silmät

ja tajua olet olemassa

Sulje silmät

mutta olemassaolon tiedostaminen on kuin kipu

todellista

Nouse istumaan pakonomaisin krampein

Lihaksissa toimintahäiriöitä

Upota kasvot käsiisi

Tunne kuinka ihosi on kuin muovailuvahaa

Sormet jättävät pysyviä uria poskiin. Silmät painuvat kasaan kuin elämänsä taipaleen päättävät tähdet

Tyyny katselee sinua nurkasta, vaikka se vielä illalla oli pääsi alla

Peitto pelokkaana käpertynyt lattialle

märkänä

hiestä

Nouse ylös

Jalat uppoavat ainakin sentin lattiaan

Askel askeleelta syvemmälle

ja olet vyötäröäsi myöten betonissa

hetken

Saavutat pöydän

Tartut kierrevihkoon

revittyjä sivuja

mustattuja sivuja

tiedät, että olet kirjannut viime yönä jotain

se pelottava tunne

kun tiedät

ja toivot, että se olisi ollut esimerkiksi unta

Houreen ja toden raja

on pakko käsittää tässä hommassa

Tiedät kirjanneesi jotain

Ja sinua pelottaa lukea se