Sademetsä päässäni on jälleen saanut kasvaa koskemattomana. Olen sallinut sen saavuttaa luonnollisen tilansa. Ruokkinut maaperää iltaisin vitamiinipitoisilla lannotteilla. Tasapainottanut vettä ja hikeä sopivassa suhteessa. Pitänyt ylimääräiset eliöt loitolla. Puut ovat ravittuja. Ne ovat kasvaneet paksuiksi ja tuuheiksi sekä juuristaan että latvoistaan. Enää eivät sormet haro läpi umpeen kasvaneen metsikön. Jos jokin rusahtelee, niin se ei kuulu puista. Luulen, että on tullut aika jälleen sysätä sääli syrjään ja kaivaa raivaussaha esiin. Ennen kuin sekin on liian myöhäistä.
Mitä on epätäydellisyys ihmisessä?
Kun varpaat harottavat väärässä mittasuhteessa?
Kun toinen polvi katselee samaan suuntaan kuin toverinsa?
Kun lihakset eivät tottele jakelukeskuksen komentoja?
Kun verisuonet suorastaan tunkevat kalpean ihon läpi?
Symmetrian puute
Geometrinen häiriökäyttäytyminen
Vääristyneet aika-avaruuden rajapinnat
Sielun ja ruumiin yhtenemättömyys
Kyllä, huokaan
Minä rakennun vioista
Koostun inhimillisistä virheistä tekoälyssä
Jämäpalasista leikkaussalin kompostissa
Suttuisista luonnospapereista renessanssin aikaisen taiteilijan paperikorissa
Tekeekö se minusta täydellistä?
Sanokoon jumala mitä tahansa
Minulla kun ei ole hänelle mitään sanottavaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti