Kenen vuoro leikata kakku?

Hikoilen ikkunaruudun kanssa kilpaa. Pisaroipisaroipisaroi, kosteus helmeilee ruudun pinnalla, enkä minä enää tiedä, onko taivas oikeasti noin harmaa. Lumi on kinostunut pihalle, lähiön katoille sekä ylleni. Lumi näyttää raskaalta, kömpelöltä ja väsyneeltä. Minäkin tunsin itseni vielä eilen kevyeksi, vetreäksi ja pirteäksi. Nyt hikoan ikkunaruudun kanssa kilpaa ja näen itseni tuolla lumen keskellä. Levähtäneenä varaston katolle.

Jääkaapissamme värisee vilusta jokin kakuntapainen. Kylminsorminristisilmin koristeltu. Pienen Braunin kuumankostea hengitys korisee. Minä katson kuinka ulkona pisaroi. Kuinka kevyimmistä alkuaineista valmistetut valkeat pommilaivueet syöksyvät tauotta taivaalta vain sulautuakseen edellisten hylkyjen jäänteisiin. Nyt näen myös kuinka tehottoman ilmahyökkäyksen keskeltä erottuu kuusi tuttua hahmoa. He suuntaavaat kapeaa katua, pienimmän sormi on valmiiksi ojentunut. PianpianpianNYT

Heillä on minulle sanottavaa. Pienellä Braunilla on heille sanottavaa.

Lumi sulattaa jään. Peilistä tarkistan, että hymy on kohdillaan. Lumi sulattaa jään.

On kakun vuoro leikata minut. Viipaleiksi. Joita voin sulkea kirjattuihin kirjeisiin ja lähettää ympäri maailmaa.